Olet täällä

Olenko minä vaivaksi?

 

Monet keliaakikot kokevat, että hoitaessaan keliakiaansa he ovat vaivaksi muille.

Ongelma

Sinusta saattaa tuntua vaikealta pyytää ystävää, juhlien isäntäväkeä tai sukulaistasi varautumaan gluteenittomuuteesi, kun tulet käymään. Voi olla hankala kokea, että on vaivaksi toisille ihmisille.

Selitys

Gluteenittoman tarjottavan aiheuttama vaiva, tarjottavan hankkimisen vaatima aika tai gluteenittoman tarjottavan hinta saattaa harmittaa. Oloasi voi pahentaa toisen osapuolen mahdollinen kielteinen suhtautuminen.

Ajatus siitä, että on vaivaksi toiselle, voi herättää myös häpeän tunteita. Näiden tunteiden taustalla ovat usein kotikasvatuksen ja oman elämänhistorian pohjalta rakentuneet perusarvot. Keliakian hoito haastaa sinua kohtaamaan näitä asioita uudella tavalla.

Ratkaisu

Osa keliaakikoista on kertonut ehdottavansa isäntäväelle, että he toisivat vierailulle mukaan omia eväitä.

Hankalaa tilannetta voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta. Sinä et ole valinnut itsellesi keliakiaa. Et ole voinut omilla valinnoillasi vaikuttaa siihen. Sama koskee jokaista keliaakikkoa.

Sinulla on oikeus kertoa keliakiastasi ja sen vaatimuksista. Kuulijan reaktio on hänen omansa, eikä kerro sinusta.

Toisen huomioiminen on luonnollinen osa ihmisten kohtaamista, ja tämä koskee myös sinua keliaakikkona. On vain luonnollista, että sinut otetaan huomioon.

Pohdinta

Mieti, oletko sinä vaivaksi, oikeasti? Jos oletkin, voisitko ottaa härkää sarvista ja reilusti kertoa keliakiastasi ja sen vaatimuksista? Jos isäntäväki tai muu kuulija ei ymmärrä tai hyväksy sitä, onko se itse asiassa sinun ongelmasi?