Olet täällä
Se tunne…
- kun et enää maista gluteenittomuutta.
- kun tajuat gluteenittomien ruokien maistuvan nykyään hyvältä.
- kun tunnistat gluteenia sisältävät leivonnaiset hajun perusteella.
- kun muistelet lempiherkkujesi makua niiden hajun perusteella.
- kun lempiruokasi/karkkisi/suklaasi/sipsisi sisältävät yhtäkkiä gluteenia ilman selvää varoitusta tuotteen pakkauksessa. (Tarkistakaa myös tuttujen/vuosia käyttämienne tuotteiden sisällysluettelot silloin tällöin! Jopa vakiogrillikastike kotonani oli petollinen.)
- kun löydät koulun ruokalassa yhden tavallisen makaronin tarjolla olevan riisin seasta ja mietit, uskallatko syödä koko riisiä (ilmoita tällaisista asioista aina työntekijälle).
- kun koulun ruokalassa ei ole tarjolla gluteenitonta leipää.
- kun tarjolla ei myöskään ole voinappeja tai gluteenittomille omaa voiastiaa ja menet vaatimaan voinappeja keittiöltä.
- kun riisin tilalla onkin ohrasuurimoita, minkä huomasit juuri ennen kuin olit ottamassa ruokaa lautaselle koulun ruokalassa.
- kun mietit voiko riisiinkään enää luottaa edellä mainitun tapauksen vuoksi (näyttivät pelottavan paljon samalta äkkiä katsottuna).
- kun keliakian vakavuus kyseenalaistetaan.
- kun ihmiset kirjoittavat tai sanovat ”gluteiiniton” tarkoittaessaan gluteenitonta.
- kun ruokavaliokorvaus vietiin.
- kun ihmiset kysyvät, voitko syödä kauraa (vain gluteenitonta kauraa ja sekin riippuu keliaakikosta.)
- tai suklaata.
- tai jäätelöä.
- tai perunaa (tosi juttu).
- kun saat kertoa asiantuntevasti keliakiasta uudelle ihmiselle, jolle sairaus on tuttu vain nimeltä.
- kun herätät muissa puistatusta kertomalla ohutsuolentähystyksestä, josta selvisit kahdesti ilman lääkkeitä tai puudutuksia.
- kun jaat kokemuksia tähystyksestä toisen keliaakikon kanssa.
- kun jaat mitä vain keliakiakokemuksia toisen keliaakikon kanssa.
- kun kerrot omista oireistasi ja saat kaverin epäilemään omia oireitaan keliakiasta johtuvaksi.
- kun listaat gluteenittomien tuotteiden hintoja ihmisille ja näet, miten heidän kulmansa kohoavat.
- kun menet uuteen ravintolaan ja mielesi tekisi ensimmäiseksi ristikuulustella tarjoilija gluteenittomuudesta.
- kun luet ravintolan menua pidempään kuin muut, koska et tiedä, mitä uskallat syödä, ja kaikki tuijottavat nälkäisinä.
- kun ilmoitat, että siihen ravintolaan ei mennä, sieltä ei saa gluteenitonta.
- kun kaverisi toteavat tekemäsi gluteenittoman pannukakun maistuvan hyvältä eikä ollenkaan gluteenittomalta.
- kun ihmiset huomioivat gluteenittomuutesi tarjoilussaan muutenkin kuin keksipaketilla.
- kun menet kauppaan ja näet Gluteeniton-hyllyosaston täynnä ruokaa.
Ja siinä oli vain murto-osa kokemuksistani keliaakikkona. Jotkin asiat ärsyttävät, jotkin huvittavat, jotkin kauhistuttavat, jotkin asiat tekevät kiitolliseksi ja jotkin iloiseksi. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Muistakaa nauraa välillä. Jotkin tilanteet ovat välillä niin absurdeja, ettei niille voi kuin nauraa.
Listaltani löytyy ikäviäkin rikkeitä, virheitä tai unohduksia gluteenittoman ruoan suhteen. Joten vakavasti puhuen:
Sinulla on oikeus turvalliseen ruokailuun sekä hyvään ruokaan. Älä oleta muiden (kuin ammattikeittiöiden eikä aina automaattisesti niidenkään) tietävän, mitä gluteeniton ruokavaliosi tai keliakiasi tarkoittavat. Kerro heille asiallisesti ja anna vinkkejä, mistä gluteenitonta löytää ja mistä pidät. Älä vaikene, jos esimerkiksi koulusi ruokala ei noudata gluteenittomuutta koskevia säädöksiä. Anna palautetta, kunnes asiat korjataan. Minulta kysyttiin kerran, voiko tai kannattaako huonosta gluteenittomasta ruoasta valittaa. Kyllä voi. Ruoka voi maistua hyvältä gluteenittomana, joten huonosti tehty ja mauton gluteeniton ruoka ei ole mikään syy vaieta ja tyytyä kohtaloonsa. Yhtä lailla minulla on oikeus leivänmurusettomiin voinappeihini, joita sain syksyllä pyydellä jatkuvasti yliopiston yhdessä ravintolassa. Vasta, kun laitoin asiasta kirjallista palautetta, voinapit alkoivat pysyä linjastolla.
Helsingin talvi on yllättänyt positiivisesti, koska on ollut monia aurinkoisia pakkaspäiviä. Parhaimpia ovat aamut, jolloin auringonvalo tulvii sisään ja ehtii käydä rauhassa aamulenkillä. Siitä saa energisen startin päivään! Välillä tosin on niin kiirettä, ettei ehdi muuta kuin nukkua ja opiskella, mutta onneksi jossain vaiheessa pystyy haukkaamaan hieman happea.
Käyn usein Punnitse & Säästä -liikkeissä, koska niiden herkut ovat turvallisia keliaakikoille ja ne ovat järjettömän hyviä! Carob-parapähkinät ovat lemppareitani, mutta niitä ei enää tunnu löytyvän mistään. Onneksi maustamattomia, kuivattuja banaanilastuja kuitenkin löytyy, koska niitä voisin syödä kilon kerralla. Eilen päätin herkkuhimossa tuunata suklaata. Käytin siihen tummaa suklaata, kookoshiutaleita ja kuivattuja hedelmiä sekä pähkinöitä. Tänään tein sitä lisää laittamalla mukaan pelkästään pähkinöitä. Niin hyvää! Ja resepti on niinkin yksinkertainen, että sulatetaan suklaa ja levitetään se leivinpaperilla makaavien kuivattujen hedelmien yms. päälle ja sitten levy hetkeksi pakastimeen.
Olen aika laiska tekemään ruokaa kotona tai ylipäätään häärimään keittiössä, mutta olen yrittänyt ryhdistäytyä siinä. Inspiraatiota olen saanut Kaappaus keittiössä -ohjelmasta, jossa Kari Aihinen auttaa suomalaisia löytämään kokkaamisen ilon. Aina kun olen katsonut hänen ohjelmiaan olen täynnä intoa, mutta toistaiseksi se on myös kadonnut yhtä nopeasti. Viime aikoina olen myös löytänyt Karita Tykän blogin, jossa on toinen toistaan herkullisempia reseptejä selkeine ohjeineen. Jos on ehdottaa jotain maukkaita reseptejä, niin otan vinkit mielelläni vastaan :)
Eilen tein bataattimuusia ja välillä olen ostanut valmiskeittoja, kuten ylläolevassa kuvassa. Minun yksi salainen paheeni ovat proteiinipatukat ja niillä tulee turhan usein korvattua aterioita, mutta onneksi olen siihen saanut stoppia. Ja onneksi gluteenittomia proteiinipatukoita on suhteellisen vähän tarjolla, joten sekin karsii pahettani :D Olen viimeksi kolme vuotta sitten vahingossa syönyt gluteenia ja se tapahtui proteiinipatukan takia, sillä luulin patukan olevan gluteeniton, mutta eipä ollutkaan. Olin ollut huolimaton pakkausselosteen kanssa. Oireet olivat sen verran pahat, että siitä lähtien olen lukenut jokaikisen pakkausselosteen viimeistä sanaa myöten.
Kävin siskoni kanssa katsomassa mielipiteitä herättäneen Veljeni vartija -elokuvan ja mielestäni se oli mainettaan parempi. Ostimme leffaeväitä, tottakai. Ostin itselleni kasvislastuja ja Parrots-suklaapähkinöitä. Siskoni osti sipsejä ja suklaalevyn. Ennen elokuvaa kävimme talvipuutarhassa, joka oli lumoava paikka!
Tätä kirjoittaessa kevään tulo tuntuu olevan ikuisuuden päässä, sillä ulkona sataa lunta. Odotan kevättä, mutta pidän myös talvesta. Etenkin kun on lunta ja pakkaspäiviä. Mutta kieltämättä lintujen sirkutus laittaa jo odottamaan kevättä ja kevympien vaatteiden esille ottamista. Niidenkin aika tulee vielä. Nautitaan nyt hiihtokeleistä ja siitä, että saa kääriytyä lämpimiin kaulahuiveihin.
Mahtavaa kevään odotusta!
- Nora
Mulla ei riitä sormet laskemaan kuinka monta kertaa multa on kysytty tuon tyylisiä kysymyksiä tämän seitsemän kuukauden aikana. Ei täysin noilla sanoilla, mutta viesti on kyllä mennyt perille: miksi mä en voi syödä sitä keksiä, jos mä en siihen kuole?
Hyvä uutinen: mun lyhyen kokemuksen mukaan Suomessa keliakian kyseenalaistamista ei harrasteta ainakaan niin rankalla kädellä kuin täällä.
Huono uutinen: Suomeen siirtyminen noin reiluun kolmeen kuukauteen ei ole mahdollista, mutta hei, asiat voisivat oikeasti olla tuhat kertaa huonomminkin...
Sitä harvinaista herkkua täällämain, gluteenitonta purilaista ravintolassa
Mä olen ollut keliaakikkona Suomessa 10 päivää, Kanadassa 191 päivää. Sain diagnoosin elokuun lopussa vuonna 2017, sopivasti kymmenen päivää ennen kuin aloitin vaihtovuoteni Kanadassa. Voisi kait sanoa, että hyppäsin kahteen uuteen maailmaan samaan aikaan.
Kanadassa olosuhteiden pakosta taivuttelin itseni sopeutumaan uuteen ruokavalioon todella nopeasti, mutta ne kymmenen päivää Suomessa kriiseilin yksinäni lähetellen kavereille ylidramaattisia viestejä, koska se helpotti. Mä en ollut mitenkään varautunut saamaan keliakiadiagnoosia, vaikka olinkin kärsinyt satunnaisesta huimauksesta parin vuoden ajan. Se oli kuitenkin ainoa oire, ja koko testeihin mentiin sekä lääkärin että mun ajatuksilla “Enpä usko, mutta tehdään kuitenkin”. No, usko osoittautui vääräksi ja nyt ajateltuna hyvä että osoittautui.
Hommat ei aluksi mennyt ihan putkeen, ja mun alkutaival keliaakikkona meni aikalailla päin puita ja pensaita. Hostäiti kyllä osti mulle erittäin mielellään “omia tuotteitani” ja kokkasi erikseen gluteenittomat sekä gluteenilliset pastat, mutta yksi asia mitä mä en Suomessa ehtinyt kohtaamaan kertaakaan osoittautui täällä mun toisessa kotimaassa tosi yleiseksi ilmiöksi: se pirun kyseenalaistaminen.
Aluksi epäilevät kysymykset (ks. ennakkoluulot) liittyen mun erilaisempaan ruokavalioon oli tosi vaikeita vastaanottaa. Lausahdukset “Ootkos vähän nirso?” tai “Tosi surullista ettet halua syödä tätä kakkua”, sai mut kiroamaan kaikki voimasanat pääni sisällä. Varsinkin lauseet, jotka sisälsivät väitteen etten haluaisi syödä jotain, kuului mun kestoinhokkeihin. Kun selitin, että mä en kuole sillä sekunnilla, kun pistän jotain gluteenillista suuhuni, ihmiset katsoivat silmät ymmyrkäisinä, että mikä tässä muffinsissa sitten on ongelma.
Jälkeenpäin ajateltuna nuo olivat tosi pieniä asioita, yksittäisten asiasta tietämättömien ihmisten aivopieruja, mutta silloin ne tuntuivat suuntaviivoilta, joiden mukaan mun olisi pitänyt syödä. Mä olin tuore keliaakikko, yksin uudessa maassa pihalla kuin lumiukko ja yhtäkkiä niitä tuttuja tuotteita ei löytynytkään sieltä viereisestä Citymarketista. Osaksi ulkopuolelta tulevien kommenttien takia mä itsekin aloin kyseenalaistamaan koko keliakiaa. Miksi mä en voi syödä viljaa edes vähän? Haittaako se yksi kakkupala? Enkö mä koskaan saa tietää miltä maistuu joku tietty leivonnainen? Uhriutumista oli ilmassa, myönnetään.
Läksiäiset viime elokuulta ennen keliakiadiagnoosia
Nyt lähes seitsemän kuukautta myöhemmin paljon viisaampana voin todeta, että vaikka kuinka välillä pännii ja ärsyttää, oman pirtansa pitäminen tuntuu mielettömän hyvältä jälkikäteen. En mä vieläkään tunne keliakiaa läheskään kokonaan, korkeintaan olen työntänyt nenäni sinne gluteenittomaan kuplaan ja haistellut menemään tämän puoli vuotta, mutta nyt mulla on paljon enemmän itsevarmuutta syödä juuri niin kuin itse tiedän olevan tarvis. Se ei aina ole itsestäänselvää.
~ Meri
P.S. Jos haluatte seurata mun matkaa ennen kaikkea vaihto-oppilaana täällä vaahterasiirapin ihmemaassa, kurkatkaa ihmeessä mun blogia osoitteessa https://mereltamerelle.blogspot.ca/ ja liittykää lukijaksi!