Kevät on jo edennyt siihen vaiheeseen, ettei ehkä enää puhuta alkukeväästä. Turussa ainakin on ollut monia aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, jotka saavat odottamaan vappua! En ole ennen yliopisto-opintojani ollut vapunjuhlija, mutta se on opiskelijoiden vuoden kohokohta, joten siihen panostetaan. Kevät saa vapun lisäksi myös toisenlaisia ajatuksia pyörimään päässä - kesätyöt. Viime kesänä tein töitä enemmän kuin koskaan, eikä se lopulta ollut kovin fiksua, koska se johti uupumukseen. Tänä kesänä aion ottaa rennommin, mutta kuitenkin töitä tehden. 

Minulle tarjoutui tällä viikolla mahdollisuus siivota kesän ajan yhtä lähelläni olevaa leipomoa. Minulle kerrottiin työstä ja se vaikutti hyvältä. Lopulta työnantaja sanoi: "Sä oot niin sitkeä, että pärjäisit siellä hyvin, vaikka jauhopöly onkin melkoista." Siinä vaiheessa tajusin sanoa, että "mulla muutes on keliakia, että olisiko se ongelma tässä työssä". Työnantaja sanoi saman tien, että sitten se ei ole minulle hyvä kohde. Mietin, olisinko pärjännyt vaikka hengityssuojan kanssa, mutta olisin varmasti ollut todella stressaantunut siellä siivotessani. Ja sen jälkeen kuvitellut jokaisen mahakivun johtuvan siitä, että kehooni on joutunut gluteenia. Joten on hyvä, että päädyimme ratkaisuun, jossa sen kohteen tekee joku toinen. Tämän keskustelun jälkeen mieleeni tuli, että se oli ensimmäinen kerta, kun keliakiasta on ollut minulle todella haittaa.

Toisinaan keliakia aiheuttaa pieniä harmistuksia. Olin reilu viikko sitten opiskelukaverini kanssa Helsingissä yhdessä koulutuspoliittisessa tapaamisessa ja sen jälkeen päätimme ottaa päiväreissustamme kaiken sivistävän vaikutuksen irti. Kävimme taidenäyttelyissä ja ennen kotiin lähtöä päätimme käydä syömässä jossakin. Silloin tuli vähän sellainen inhottava pistos sydämeen, koska emme voineet vain huoletta lipua johonkin ravintolaan, vaan halusin vähän miettiä, että missä gluteenittomuus hoituisi parhaiten. Tuli sellainen olo, että vaikeutan toisenkin elämää. Mutta ei se häntä haitannut, vaan hän oli ymmärtäväinen, ja lopulta päädyimme Picniciin syömään herkulliset annokset. Tilasin feta-savulohi-salaatin ja kaverini otti uuniperunoita. Mahat täynnä matkattiin kotiin.

Olen alusta lähtien päättänyt, etten anna keliakian rajoittaa elämääni. Oma suhtautuminen asiaan on ensiarvoisen tärkeää, mutta myös muiden ihmisten suhtautumisella on vaikutusta. Onnekseni olen saanut paljon tukea ja ymmärrystä, en juuri koskaan vähättelyä. Olen myös iloinen siitä, että työnantajani otti keliakiani tosissani ja sanoi heti, ettei leipomo ole hyvä siivouskohde minulle. Asia ei jäänyt lopulta sen suuremmin harmittamaan. Mietin kuitenkin lukioaikaani, jolloin yhdessä vaiheessa halusin kovasti leipuri-kondiittoriksi. Opinto-ohjaaja sanoi keliakian olevan ainakin haaste, ellei jopa este. En kuitenkaan sitä uskonut, vaan olin yhteydessä ainakin yhteen opiskelupaikkaan ja sieltä vastattiin silloin, ettei se olisi mahdotonta. Unelmani kuitenkin vaihtuivat vuosien aikana, joten en joutunut etenemään sen asian kanssa.

Viime viikon lauantaina kävin äidin ja hänen miehensä kanssa Ruissalossa ja samalla kävimme kahvilla Honkapirtissä. Siellä on hyvin tarjolla gluteenittomia suolaisia vaihtoehtoja, samoin ainakin yksi makea leivos vaihtoehtona. Nykyään monissa paikoissa on herkullista gluteenitonta tarjontaa, joten keliakia ei estä herkuttelemista kodin ulkopuolellakaan. Onko teillä kokemuksia siitä, että keliakia on ollut este? Ihan millä tavalla tahansa - työpaikan saannissa, opiskelualassa, matkustamisessa, ystävien saannissa (esim. keliakiaakikko koetaan hankala vieraana, eikä siten kutsuta niin helposti kylään) tai muissa asioissa? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksianne.

Aurinkoisia kevätpäiviä! :)

- Nora