Viime viikon olin kesäkoulussa Hollannissa paikassa, jossa myös majoituimme. Olin ilmoittanut ruokavalioni etukäteen. Hollanninkielistä käännöstä keliakian vaatimasta ruokavaliosta en löytänyt, mutta englanninkielisen otin mukaani, vaikka en sitä sitten käyttänytkään. Ensimmäisenä iltana illallisen saaminen vaikutti ensi alkuun hankalalta. Niukasta ruokalistasta ei selvinnyt, mikä ateria on gluteeniton. Buffet-illallisella olisi kuulemma ollut erilaisia pastaruokia. Kysyessäni, onko heillä perunaa tai riisiä, sain vastaukseksi että ainoa peruna heillä on ranskalaiset. Päädyin tilaamaan savulohi-salaatin. Kysyessäni gluteenitonta leipää sen kanssa, tarjoilija kävi keittiössä ja palasi riisikakkupaketin kanssa. Pyysin sitten, että haluan salaatin ilman leipää. Lopulta kun salaattini tuotiin pöytään, sen laidassa olikin kaksi suurta sämpylää, joista heti tietenkin huomautin. Annoksen tuoja oli eri henkilö kuin se, jolta tilasin, ja hän rauhoitteli minua, että ne ovat gluteenittomia sämpylöitä, joten voin rauhassa syödä ne. Joskus siis näinkin päin 

Kesäkouluporukkalaisten kanssa lähdin seuraavana iltana syömään kaupungille. Ystävällisesti muut sanoivat, että mennään sellaiseen ravintolaan, jossa minäkin voin syödä (kylläpä lämmitti mieltäni). Valitettavasti vain ravintola toisensa jälkeen sanoi jo ovella, että heillä ei ole mitään gluteenitonta tai korkeintaan salaattia minulle. Lopulta eräässä pubissa vastattiin, että heiltä löytyy gluteenitonta. Istuimme pöytään ja tutkimme ruokalistaa, josta onneksi löytyi myös englanninkielinen versio. Siinä vaiheessa tarjoilija sitten ilmoittikin, että minun on viisainta valita joku listalla olevasta kolmesta salaatista! No, onhan salaatti ihan hyvää syötävää ja tässä oli vielä runsaasti grillattua vuohenjuustoa ja pekonia, kyllähän siitä maha täyttyy. Mutta en minäkään sentään joka ilta haluaisi salaattiateriaa syödä. Kaiken huippuna lautaseni reunaan oli laitettu tavallista leipää! Arvaa ärsyttikö?

Vertaisen löytyminen voi joskus tuntua erityisen kivalta. Kesäkoulussa oli nimittäin yksi hollantilainen keliaakikko, joka seuraavana päivänä kertoikin minulle muutaman hyvän ravintolan, joissa hänellä on tapana käydä ja joista saa varmasti gluteenitonta ruokaa. Menimmekin seuraavana iltana yhteen niistä ja söin perunaa ja kanavartaan. Sitä seuraavana iltana menin yksin hampurilaispaikkaan, kun muut olivat sopineet menevänsä italialaiseen ravintolaan. Kieltämättä koin oloni hieman vaivautuneeksi siitä, että muut eivät voineet mennä mihin halusivat, jos minä olin seurassa. Eräs englantilainen nainen, joka oli vegaani ja laktoosi-intolerantikko oli sanonutkin minulle, että hän menee mieluummin yksin syömään kuin joutuu silmätikuksi tai vaivautuu tilanteessa, jossa hänelle ei löydykään ateriaa. Sattuipa niin, että juuri hän oli samaisessa hampurilaisravintolassa syömässä vegaani-ateriaansa minun sinne mennessä eikä kummankaan tarvinnut sitten syödä koko ateriaansa aivan yksin. Onhan se niin, että seurassa ruoka usein maistuu vielä paremmalta!