"Tuntea saa, kun ei voi muutakaan, enää syödä"...kuin riisikakkuja. No ei sentään, ei enää nykyään, kun on niin paljon erilaisia gluteenittomia tuotteita, joista valita. Ennemminkin "ongelmana" tuntuu välillä olevan valinnanvaikeus! Uusia tuotteita tulee jatkuvasti ja niihin panostetaan. Keliaakikoille halutaan tarjota parasta.

Nyt on meneillään keliakiaviikko, jonka teemana ovat tunteet. Esittelyssäni kerron, että tarkastelen keliakiaa enimmäkseen positiivisessa valossa, koska minulle se on tuonut paljon hyvää elämääni. Olen gluteenittoman ruokavalion myötä terve, oppinut leipomaan, päässyt osaksi Facebookissa olevaa Keliakia-ryhmää ja tunnen iloa Keliakialiittoon kuulumisesta. Tunnen kuuluvani yhteisöön, jossa meillä on vahva yhdistävä tekijä. Ja keliakian ansiosta saan kirjoittaa täällä blogissa.

Keliakia on osa identiteettiäni. Se on jotain, mikä on tullut minulle jäädäkseen, joten alusta lähtien halusin oppia elämään sairauteni kanssa sulassa sovussa. Ilahdun aina, kun ruokavalioni otetaan huomioon ja pidän siitä, että saan puhua keliakiasta. Koen paljon ilon ja kiitollisuuden tunteita. Kun kerron keliakiastani, kerron samalla jotain itsestäni.

Olen tuntenut aika vähän pettymystä keliakiaan liittyen, vihasta puhumattakaan. En turhaudu siihen, jos en saa parhaimman näköistä kakunpalaa kahvilassa, jota mieleni juuri silloin tekisi. Ennemminkin olen aina vähän nolostunut siitä, jos jostain ei löydy minulle jotain sopivaa syötävää ja esimerkiksi ystäväni ovat pahoillaan puolestani. Minua se on harvoin haitannut. Toki, jos menen esimerkiksi ystävän luokse kylään, niin pitäisin häntä töykeänä ja välinpitämättömänä, jos hän söisi herkkupullaa ja sanoisi, että "sori, en tiennyt, mitä sä voisit syödä. On mulla rusinoita tuolla kaapissa". 

Ahdistusta olen tuntenut jonkin verran siitä, että stressaan mennessäni esimerkiksi joihinkin juhliin, että miten selviydyn ruokailusta herättämättä liikaa huomiota. Välillä pelkään, että ajattelemattomuuksissani syön jotain kiellettyä ja joudun kärsimään seurauksista. Se on huonoin puoli keliakiassa. Joka ikinen hetki on oltava murun tarkka. Ymmärrän, että se voi tuntua raskaalta.

Pidän keliakiaviikon teemasta, sillä uskon, että keliakiaan ja muihinkin ruokarajoitteisiin liittyviä tunteita vähätellään, tai ei edes ymmärretä niiden olemassaoloa. Ruokapöytä ei ole ainut paikka, jonka ääressä tunteet tulevat esiin, vaan myös kaupassa, konserteissa, matkustaessa jne. syömiset saattavat mietityttää ja se, kuinka muut suhtautuvat asiaan. Itselleni muiden suhtautuminen keliakiaani on herättänyt eniten tunteita ja mietteitä. Arvostavatko he sairauttani ja minua niin, että ymmärtävät, miksi välillä voin vaikuttaa "hankalalta" tai "estyneeltä" ruokailijalta. Tähän asti he ovat tuntuneet ymmärtävän.

Toivotan kaikille tsemppiä keliakian, ja siihen liittyvien tunteiden, kanssa elämiseen. Onneksi saamme tukea. Ja onneksi riisikakut eivät enää ole ainoita ruokapöydän herkkuja. Kriisikakkuja saattaa välillä syntyä keliakian kanssa elämisestä, mutta ihan kuin hiekkakakutkin pyyhkiytyvät aallon mukana mereen, kriisikakutkin ovat vain hetkellisiä. Keliakian kanssa on mahdollista pärjätä hyvin.

Mukavaa keliakiaviikkoa kaikille! Tämän viikon teeman avulla voi vaikka ottaa tavoitteekseen kertoa läheisilleen, miltä keliakia tuntuu, jos he eivät ymmärrä sitä täysin. Tai keliaakikon läheisenä voit vaikka tämän viikon kunniaksi yllättää keliaakikon järjestämällä hänelle pienen, gluteenittoman herkkuhetken :) Huomioidaan toisiamme!

T. Nora